maanantai 19. lokakuuta 2015

Uuden urheiluliikkeen rantautuminen Vaasaan!

Taannoin muutamia viikkoja takaperin avasi eräs nimeltä mainitsematon urheiluliike Vaasaan. Kun ei isäntää kuulunut töistä kotiin oli yllätys melkoinen kun tämä palasi ostoskassien kera. Oli kuulemma avaijaispäivä! Allekirjoittanut pääsi tutustumaan putiikkiin viimein viikonloppuna, mutta eipä sieltä mitään mukaan tarttunut...

Hyvä kuitenkin, että miehen lisäksi putiikin tuliaisista innostui myös joku muukin tässä taloudessa. Kreeta meni pähkinöiksi!



Sellainen sekopäinen pieni mustikki.



Kuulen äänen pään sisällä sanovan "rauhoitu".


"Nyt Kreeta ihan iisisti."


Mut onhan näissä nyt niin ihana peuhata! Heitellä sukkia sinne tänne ja rapisutella pussia.


Onko muiden luona koettu ostosten riemua? Hyvä, että joku meilläkin kokee, kun emäntä ei tunnu löytävän putiikeista enää juurikaan mitään... kummallista.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Rakkauspoika kokonaiset 5 vuotta - onnea Orifame Itseteossa!

Ajatella, että viisi vuotta sitten en vielä tiennyt tälläisestä rakkauspojasta mitään. Kovin tyhjältä tuntuisi ajatus maailmasta ilman tätä rakkauspakkausta. Tänään Konsta viettää siis 5-vuotisjuhlapäivää! 


Kuten jo Instassa kuvan jaoinkin, menköön uusintana, ollapa näin komea, että näyttää hyvältä vaikka vessanpöntöllä kuvattuna. Epistä.

Jo alkuviikosta saapui salaperäinen herkulliselta tuoksuva kuori Konstan omalla nimellä varustettuna. Kissat ovat vuorotellen käyneet nuuskuttelemassa kaappia, jonka oven takana kuori odotti lauantaiaamua. 

Sankarin kanssa yhteisvoimin avattiin kuori aamulla sängyssä.







Nams, HERKKUJA!


Kiitokset kotipesän kasvitädille!


Kuten jo mainittu, tämä poika on todellinen rakkauspakkaus. Hän haluaa huomiota nyt ja heti kun niin keksii. Sinisillä silmillään katsoo sydäntä särkevästi ja pakkohan se on sitten nostaa syliin purisemaan. Ja eipä tässä kohdin kissaliiton sivuilta löytyvä rotuesittely mene pieleen ainakaan tämän lauseen kohdalta: "Siamilaiskissa kiintyy ihmiseensä ja osoittaa avoimesti hellät tunteensa."


Sankari lepäilee aamurientojen jälkeen. Aamupalan jälkeen on pitänyt mm. tehdä perinteinen tupatarkastus huudellen ja taloa kierrelen, sen jälkeinen hiekkalaatikkoreissu ja pari ulkoilua tarhassa nyt kun ei ole liian kylmä. 3astetta plussan puolella tuntuu olevan se kylmyysraja ulkoilulle. Ellillä se oli -20 astetta. Siskonsa on villiintynyt synttäribileistä niin että on laukannut ravia ympäri taloa pientä pehmokalaa mukana heitellen. 

Taas se on todistettu, ei ollut rokotuksilla minkäänasteista vaikutusta... 


Kävivät tosiaan torstaina rokotuksilla. Olihan se jännää, kun odotushuoneessa oli mm. Kreetaakin kevyempi nakinpätkä eli pienen pieni mäyräkoiran pentu. Eläinlääkärin pöydällä Konsta esitteli rokotustilanteessa taas pukkihyppelytaitonsa ja kehräsi kohteliaasti, että olisi jotain kuunneltavaa. Herkellä pojalla on ilmeisesti myös herkät niskavillat, kun neulakin jouduttiin kerran vaihtaa epäonnistuneen yrityksen vuoksi. Lopulta rokotus onnistui Konstan ollessa Antin sylissä. Koomista oli myös se, että Konsta suostui syömään eläinlääkärin tarjoamia raksuja! Taisi olla äijällä tosi nälkä... Kreeta ei kerennyt raksuihin keskittyä vaan katseli ihmeissään ympärille eikä kerennyt edes huomata koko pistosta. Kotona olivat nälkäisiä eikä hetken päästä koko reissua enää muistettu. Onnistunut keikka siis!

Ihanaa viikonloppua kaikille! Palvelija jatkaa Konstan synttärijuhlintaa illalla leffassa kaverin kanssa, ehkä vähän hyvää ruokaa sitä ennen kaupungilla.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Isännän kisakausi käynnistyi!

Tässä taloudessa pelaillaan aika paljon tuota reikäpalloa eli säbää. Kun miehen kisakausi käynnistyy, ovat kissatkin menossa mukana!


Noin mieluusti ne olisivat lähdössä mukaan. Tänä aamuna oli lähtö klo 9.30 kohti Kristiinankaupunkia. Toivotettiin vaan onnea matkaan ja jäätiin sitten kuitenkin ikkunasta perään katsomaan...


Eivät taitaisi olla noin reippaasti menossa mukana enää kisapaikalla.

Rentouttavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Fly you fools

Eilen syksy saapui lopullisesti kotipihaan. Tai voisiko sanoa talvi, kun ensi pakkaset ovat purreet jo tällä viikolla? Aamulla töihin suunnatessa auton mittari näytti vieläkin -5.


Kun ei niitä kesäkukkia eikä kesää juurikaan tänä vuonna tullut niin näitä edes...


Todellinen syy syyskukille oli tietysti päivämäärä 6.10. On mennyt siis vuosi siitä, kun jätimme hyvästit Ellille. Vuoden aikana tuskin on ollut päivääkään ettei tuo elämämme hopeatiikeri olisi käynyt mielessämme. Parhaita hetkiä ovat ne kun tietäisi varmasti miten Elli olisi johonkin asiaan reagoinut. Tuhahtanut kenties... Hullaantunut salaa leikkimään jollain uudella lelulla... Paljon kauniita muistoja jäi tuosta upeasta kissasta. Kävimme sytyttämässä kynttilän ja veimme syyskukkia haudalle.


Ja mitä olisi Elli ollut tästä mieltä?


Tuhahtanut varmasti jotain tyyliin... "FLY YOU FOOLS".

Kuva Gandalf Harmaastamme napattu meillä rivarissa asuessamme kaverin järkkärin toimesta.