sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Elli

Lokakuun alussa tuli 2 vuotta elämää ilman Elliä. Kenties vuosipäivän vuoksi palvelijan uniin ja mieleen muutenkin on palannut taas aktiivisemmin tuo pehmoinen harmaaraita.




Suuri persoona ja mahtava kaveri. Palvelijan sormia syyhyttäisi päästä silittelemään pehmoista kotikissaa. Onneksi aina välillä tulee piipahdettua Vaasan kissatalolla pehmoisia tapaamassa. Ja aika hyvin saa nenän tungettua kotikaksikonkin turkkeihin, etenkin Kreetan turkki on aika pitkä. 



Elli oli monessa mukana. Tässä taidettiin olla itäisessä Suomessa kesälomareissulla. Ja kun Helsingissä ihmiset piipahtivat Korkeasaaressa, kävi Elli valjaslenkillä Seurasaaren oravia ja lintuja tapaamassa. Enemmän tämä neiti on Suomea nähnyt kuin Konsta ja Kreeta. Eli palvelija suosittelee asuntoautoa kissaperheille lämpimästi...


Läheisriippuvainen Konsta on onneksi saanut elämäänsä uuden ystävän jonka kanssa voi yhtä kauniisti nähdä yhteisiä unia. Muistakaa tekin nauttia ystävienne seurasta, niin ihmisten kuin karvaisten!


tiistai 18. lokakuuta 2016

Orifame Itseteossa - kokonaiset 6 vuotta!

Eilen tuli aamulla töissä fiilis "hupsis jotain unohtui" eli vaikka aamulla jaettiin rakkaudenosoituksia Konstan toimesta runsain tassuin, ei kurja palvelija muistanut sille olevan pätevä syykin! Konsta upeine sisaruksineen täytti eilen kokonaiset kuusi vuotta. Synttäreihin illalla oli kutsuttu kukas muukaan kuin paras kamu, oma sisko. Yhdessä sitten herkuteltiin kotipesän lahjoilla. 


Onnea Konsta!

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Viikonloppu serkkutytön seurassa

Jo jokin aika sitten koko lauma pakkasi itsensä taas autoon ja matkasi Pihtiputaan mökille eli isännän vanhempien luo. Siellä sattuikin olemaan serkkutyttö Hippu mummolassa syyslomalla. Vastaanotto molemmin puolin oli välinpitämättömän tuttavallinen... "ai sä, no moi" ja tervehtimiset oli sillä kuitattu. Hetken päästä jaettiin jo yhdessa sohva.




Sinä välin kun Hipun kanssa puuhasteltiin ulkosalla, tekivät kissat sitä mitä parhaiten osaavat. Ottivat rennosti ja nukkuivat. Ei paljon stressioireita havaittavissa, kun mökki ja sen asukkaat ovat jo tuttuja.




Ulkona touhuttiin myös koko porukan voimin. Konstalla edelleenkin menee koiran kanssa ulkosalla mukavammin kun taas Kreeta hoitaa sisätiloissa sukulaissuhteita kuntoon. Yllä Konsta määrittelee leikin ehdot ja sitten eikun menoksi...



Konsta rakastaa risulla leikkimistä niin, että siinä vaiheessa voi huoletta ottaa taluttimenkin pois. Alla videomuodossa todistusaineistoa siitä, että kyllä tuo kaksikko oikeasti osaa yhdessä touhutakin. Viikkoa myöhemmin, kun Hippu tuli kissojen luo pariksi päiväksi kylään leikittiin samaista leikkiä omalla kotipihallakin. Ainoa ongelma leikissä on se, että leikittäjä väsyy ja pää menee pyörälle!


Pahoittelut huonosta kuvalaadusta ja tärisevästä kamerasta. Kuten lopussa voi huomata, kameran toisessa päässä on myös menossa mukana Kreeta, joka laulelee hurmaavasti (=pitkästyneenä, mennään jo sisälle)! Kreetasta saa valitettavan paljon huonommin videota ja kuvia, koska... no tiedättehän, musta kissa.



Mökillä tietysti myös veneiltiin, saunottiin, sienestettiin... kyllä kelpaisi viettää tämänkin viikonlopun jatkeeksi vielä pitempikin tovi noissa maisemissa, mutta ei - huomenna taas töihin ja jotain muuta uutta ja erilaistakin taitaa olla tiedossa.


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja etenkin Hipulle terkkuja!